Vantaan Sampo Ry

• Suomen pienin suurseura

Vantaan Sampo Ry on vuonna 1979 perustettu elinvoimainen painiseura Vantaalla. 

Seuran perustajajäseniä ovat Olavi Lukkanen, Arto Savolainen ja Viljo Viertola. Aktiivisen porukan toimesta kutsuttiin koolle painitoiminnasta kiinnostuneita miehiä ja järjestäytymiskokous pidettiin 3.toukokuuta 1979. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Rainer Lehtonen, varapuheenjohtajaksi Arto Savolainen, sihteeriksi Olavi Lukkanen, johtokunnan jäseniksi Leo Petrell, Matti Sinkman, Erkki Toivola sekä Viljo Viertola. Yhteisen tavoitteen eteen tehdyn työn tuloksena saatiin painitoiminta käyntiin jo saman vuoden syksynä. Ensimmäiset Vantaan Sampon treenit vedettiin Myyrmäen Urheilutalolla 11.9.1979, valmentajanaan Arto Savolainen ja Viljo Viertola. Ensimmäisen syksyn treeneissä uutena painijana aloitti myös Petri Kuusisaari, nykyisen johtokunnan varapuheenjohtaja.

Seuran toiminta on ollut alusta lähtien aktiivista sekä kilpailuihin osallistumisen että niiden järjestämisen suhteen. Suurimpina kisoina mainittakoon vuoden 1990 SVUL:n Suurikisapainit Myyrmäen Urheilutalolla. Kisoihin osallistui 724 painijaa ympäri Suomen. Kisat ovat edelleen Suomen suurimmat painikisat yhden seuran järjestämänä.

Aktiivisen seuratoiminnan ansioista Vantaan Sampo on pysynyt kautta aikain vireänä ja elinvoimaisena aina näihin päiviin saakka. Seuran hengen luojina toimii kokenut joukko valmentajia yhdessä aktiivisten vanhempien kanssa. Vantaan Sampolla on oma leimansa, se ei ole seurana suuren suuri vaan kotoisan pieni, mutta ei missään tapauksessa mitätön. Vantaan Sampon painipojat ovat kisailleet lähes alkuvuosista saakka Suomen Painiliiton kisojen lisäksi maamme rajojen ulkopuolella mm. Ruotsissa, Norjassa ja Eestissä. Vantaan Sampon menestyksekkäin painija on Tuomo Karila, joka on menestynyt urallaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Ei sovi myöskään unohtaa seuran veteraanipainijoiden panosta omalla sarallaan. He ovat olleet veteraanipainin uranuurtajia Suomessa hyvällä menestyksellä. Menestyneimpiin veteraanipainijoihin lukeutuu Hannu Kumpulainen, Arto Savolainen ja Veikko Timo.

Nykyisen seuratoiminnan avainsana on edelleen luja yhteenhiileen puhaltaminen ja aktiivisuus. Yhdessä tehden, aktiivisesti toimien tulee tulosta josta saamme nauttia nykyisten painipoikien menestyksen muodossa. Ahkera ja tavoitteellinen treenaaminen sekä ammattitaitoinen valmennus takaavat menestyksen, joka on ollut nähtävissä alusta asti seuran painijoiden urakehityksessä.

Johtokunta 2023-2024

jussi mustonen

Puheenjohtaja
Jussi Mustonen

Varapuheenjohtaja 
Juha Olava

arto savolainen

Rahastonhoitaja
Arto Savolainen

Jäsenet

Jaakko Juusela
Kari Luojus
Mikko Ylesmäki
Marko Nikander
Samuli Karjula

PAINIKUVAT PIENETTIEDOSTOT 026

 

 

Ajankohtaista

Vantaalta operoiva Slingshot Oy tukee VaSa:n kilpailevia painijoita

 Yhteistyössä: Slingshot Oy
 
 
Ronny Rännälä tietää mitä painijan oheisharjoitteluun vaaditaan. Entinen kotimaan kärkipainija ja nykyisin premium-tason kuntosalilaitteita ja kuntoiluvälineitä maahantuovan yrityksen myyntipäällikkönä toimiva Ronny Rännälä kävi seuraamassa Rajatorpassa 10-15-vuotiaiden kilpailevien painijoiden harjoituksia ja vakuuttui näkemästään.
 
"Oli hienoa nähdä kuinka kurinalaisesti Uudenmaan alueen pojat harjoittelivat yhdessä. Meidän nuoruudessa saattoi olla vielä vähän seurarajoja, mutta nyt ne näyttivät olevan siirtyneen historiaan. Kaikilla näytti olevan aito halu kehittyä paremmiksi urheilijoiksi. Kyllähän tällaista toimintaa haluaa olla tukemassa", Ronny toteaa.
 
Slingshot Oy on vuonna 2004 perustettu Vantaalta operoiva perheyritys. Palvelu- ja tuotevalikoima kattaa kaikki sisä- ja ulkokuntosalipalveluja tuottavien asiakkaiden tarpeet. Myös urheiluseurojen oheisharjoitteluvälineet saa kätevästi yhdestä paikasta. Kun tarvitsette seurallenne välineiden päivitystä, niin suosittelemme kysymään kokonaistarpeet ymmärtävää tarjousta Slingshot Oy:lta. P.S. Laittakaa seurantaan @slingshot.fi myös Instagramissa.
 
Haluatko sinä tai yrityksesi olla tukemassa Pääkaupunkiseudun lasten ja nuorten liikuntaa? Ota yhteyttä ja keksitään kaikkia osapuolia palveleva ratkaisu!

Vantaan Sammolta kolme painijaa Pohjoismaiseen nuorisoturnaukseen

UUDENMAAN ALUEJOUKKUE 2023 POHJOISMAISEEN NUORISOTURNAUKSEEN ON VALITTU

Uudenmaan aluejoukkue Oslossa 6.-8.10.2023 järjestettävään Pohjoismaiseen nuorisoturnaukseen on valittu. Team Nyland nimeä kantava joukkue oli viime vuonna paras suomalaisjoukkue sijoittuen kolmanneksi. Tänä vuonna tavoitteena on kirkastaa mitalia kiven kovan joukkueen avulla.

KISAKONESEEN OLI TUNKUA

Pääkaupunkiseudulla on havaittavissa jopa pientä “painibuumia” yli 10-vuotiaiden kilpailevien painijoiden keskuudessa. Alueharjoituksia järjestetään useita kertoja viikossa ja kilpailevat painijat hyödyntävät näitä mahdollisuuksia ahkerasti. “Meillä oli positiivinen ongelma ja jouduimme karsimaan ketkä mahtuvat joukkueeseen. Viimeiset valinnat lyötiin lukkoon vasta viikonloppuna Kalle Mäkisen turnauksen jälkeen”, Uudenmaan aluepäällikkö Olli Hyvönen myhäilee tyytyväisenä.

Team Nyland 6.-8.10.2023 järjestettävään Pohjoismaiseen nuorisoturnaukseen:

32kg Oskar Kassinen HAKA
35kg Oskar Olava VaSa
38kg Aatu Soininen HPM
42kg Veikko Ylesmäki VaSa
46kg Sultan Kushtov HAKA
50kg Kaius Juusela VaSa
54kg Matias Arpiainen YTK
58kg Ilmari Simola HAKA
63kg Oskari Pursiainen YTK
69kg Hugo Riehunkangas HeTa
74kg Veeti Kajanne YTK
84kg Santeri Karppinen HAKA

Valmentajat: Olli Hyvönen, Oskari Lehtonen

Tuomarit: Aki Karppinen, Janne Koivula

KUKIN VUOROLLAAN

Kasvavien nuorien fyysiset ominaisuudet ja painitaidot ottavat kalenterivuoden aikana isojakin harppauksia. Tällä kertaa joukkueesta jääneiden painijoiden ei kannata jäädä murehtimaan. Uusia mahdollisuuksia tulee lähitulevaisuudessa runsaasti. Vaikka kisamatolla ollaan yksin, niin joukkueen taitoja hiotaan suuremmalla porukalla useita kertoja viikossa. “Hienosti on ollut painijoita alueharjoituksissa ja se tuottaa tulosta. Treenatkaa ja kilpailkaa, kyllä teidän vuoronne vielä tulee”, Uudenmaan joukkueen valmentaja Oskari Lehtonen muistuttaa.

Vantaan Sammon painijat:

35kg Oskar Olava

42kg Veikko Ylesmäki

50kg Kaius Juusela 

Vantaan Sammon Nuoriso- ja Ikäkausikilpailut 16.9.2023

Tervetuloa jo perinteeksi muodostuneisiin Vantaan Sammon Nuoriso- ja Ikäkausikilpailuihin 16.9.2023. Aikaisemmista vuosista poiketen Pojat painivat kreikkalais-roomalaista painimuotoa osallistujien toiveesta. 

KILPAILUKUTSU

Aika: Lauantaina 16.9.2023 klo 11.30 alkaen

Paikka: Kanniston koulu, Kenraalintie 6, 01700 Vantaa

Punnitus: Kanniston koulu klo 9–10, kysy etäpunnitusmahdollisuutta!

Painimuoto: Pojat kreikkalais-roomalainen, tytöt vapaapaini

Säännöt: UWW, A/B lohkot. Kaikilla painijoilla on oltava kilpailulisenssi

Sarjat:

o U9 (tytöt ja pojat) (s. 2014 ja myöh.) *sarjat muodostetaan punnituksen jälkeen kisapaikalla

o U12 (tytöt ja pojat) (s.2011 ja myöh) *sarjat muodostetaan punnituksen jälkeen kisapaikalla

o U15 pojat (s. 2008 ja myöh.): o 34-38, 44, 48, 52, 57, 62, 68, 75, +85 kg

o U17 pojat (s.2006 ja myöh.): o 40-46, 50, 55, 60, 66, 74, 84, +84 kg

o U17 tytöt (s.2006 ja myöh.): o 36-42, 46, 51, 57, 64, +64 kg

Ruokailu: Pyttipannua ”Vantaalaisittain” / 8 € sekä runsas kanttiini

Ilmoittautumiset: pe 8.9 mennessä sähköpostilla (nimi + sarja + seura) Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. + Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Maksuohjeet ja osallistumismaksu: 18 € / painija 1. Maksu ennakkoon 8.9.2023 mennessä Vantaan Sampo Ry:n tilille (tilinumero FI35 1393 5000 0195 15) • Saaja: Vantaan Sampo Ry • Viestikenttään kirjoitetaan painijan nimi, seura ja mahdollinen tuomari. Jos samalla maksulla useita painijoita, kirjoitetaan viestikenttään painijoiden lukumäärä, seura ja mahdollinen tuomari 2.

Maksaa voi myös paikan päällä käteisellä tai Mobile Pay:lla, hinta 20€/painija.

Tervetuloa syksyiseen huipputapahtumaan! Seuraa meitä somessa @vantaansampo

Lisätiedot: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., Eero Tynninen +358 40 716 2313, Jussi Mustonen +358 45 185 3411

 

Syyskausi alkaa 1.8.2023 - Aloita paini parhaassa seurassa

Syyskausi käynnistyy 1.8.2023 ja mukaan mahtuu uusia harrastajia. Paini on matalankynnyksen laji, jonka harrastuskustannukset ovat erittäin maltilliset. Kaikista ei tarvitse tulla huippu-urheilijoita, mutta jokainen hyötyy painista. Painiharrastuksen voi aloittaa kesken kauden!

Paini on tasa-arvoinen laji. Harjoitukset toteutetaan yhdessä taustasta, kielitaidosta tai sukupuolesta riippumatta ja kilpatilanteessa parempi voittaa. Aloittavalla painijalla ei tarvitse olla aikaisempaa kamppailu- tai edes liikuntakokemusta, kaikki asiat opitaan kyllä ajan kanssa. Valmentajat katsovat, että jokaisen harjoittelu on turvallista taitotason mukaisesti. Painin oppiminen perustuu tekemiseen, puhetta on vähän ja fyysistä suorittamista sitäkin enemmän. Aloittelijoiden harjoituksissa vanhemmat voivat olla aluksi nuoren harrastajan tukena, jotta kokeilemisen kynnys pysyy matalana.

Painisali on paikka, jossa nuoret harrastajat saavat valvotusti purkaa energiaa, haastaa itseään fyysisesti ja kamppailla keskenään. Näiden ominaisuuksien harjoittaminen voi olla haastavaa muualla yhteiskunnassa kuin painin parissa, vaikka niistä on hyötyä elämässä. Vilkkaimmille lapsille painiharjoittelu on hyvä keino purkaa ylimääräistä energiaa ja opetella myös kuuntelemaan sekä keskittymään. Pelkällä riehumisella painissa ei pärjää. Vastaavasti rauhallisemmille tai ujommille lapsille paini antaa rohkeutta sekä kannustaa kontaktiin muiden harrastajien kanssa. Painista on hyötyä muissa urheilulajeissa sekä yleisesti liikunnallisessa elämäntavassa. Harva ihminen on elämässään katunut painin aloittamista. 

Pakolliset varusteet painissa ovat sisäliikuntavarusteet ja juomapullo. Jarrusukat tai "sisäleikkipuistosukat" käyvät mainiosti painitossujen korvikkeena harrastuksen alkutaipaleella. Painitrikoot tai -kengät tarvitaan vasta kilpailuissa. Monesta muusta urheilu- ja kamppailulajista poiketen, painin voi aloittaa hyvin nuorena. Jo 3-vuotiaat pääsevät molskille yhdessä huoltajan kanssa "Nallepainimaan". Myöhemmällä iällä painin aloittaminen ei ole este menestykselle. 

Painissa ei ole peruskurssia tai vyöarvoja, vaan lajia saa harrastaa täysillä ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Tästä syystä painin voi aloittaa milloin vain tulemalla harjoituksiin. Lajia voi kokeilla muutaman harjoitus kerran ennen sitoutumista. Toki valmentaja katsoo harjoitteluparin taitotasoltaan vastaavaksi, joten painin aloittamista ei tarvitse pelätä! Painia harjoitetaan painiliiton suosituksen mukaisesti. Syyskausi keskittyy vapaapainiin ja kevätkausi kreikkalais-roomalaiseen painiin

Kalliosuojaan tarvitaan ovikoodi. Tule ensimmäisiin harjoituksiin hyvissä ajoin, jotta pääset sisälle muiden harjoittelijoiden mukana. Painisali sijaitsee kalliosuojan perällä salibandykenttien takana. Saat harjoituksissa itsellesi ovikoodin, jolla pääset jatkossa kulkemaan itsenäisesti rakennukseen.

Tervetuloa mukaan seuraan iloiseen - Ilmoittaudu täältä! Harjoitusaikataulut löydät täältä ja kuvaukset eri ryhmistä voit tarkistaa täältä.

Lisätiedot: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / FB + IG: @vantaansampo. Nallepainista lisätietoja antaa Marko Nikander puh. 050 4687943

 

Nallepaini - Syyskausi 2023

Nallepainin syyskausi starttaa 14.8. alkavalla viikolla

Treenit ovat syyskaudella perjantaisin ja sunnuntaisin ja syyskausi jaetaan kahteen 8 viikon jaksoon. Ensimmäinen jakso on viikoilla 33-40 ja toinen jakso 43-50. Jälkimmäisen jakson ilmoittautuminen avataan ennen ensimmäisen jakson päättymistä ja jatkavilla harrastajilla on etuoikeus varata paikka. Ryhmäkoko on molemmissa ryhmissä 12 lapsi-aikuinen-paria per ryhmä.  

Perjantain harjoitukset 18.8.-6.10.2023
- klo 17.30-18.15
- ryhmä on suunnattu 3-4-vuotiaille (2020-2019 syntyneet)
- vastuuvalmentaja: Jenna Mustonen

Sunnuntain harjoitukset 20.8.-8.10.2023
- klo 16.00-16.45
- ryhmä on suunnattu 4-5-vuotiaille (2019-2018 syntyneet)
- vastuuvalmentaja: Marko Nikander

Samuli toimii kiertävänä valmentajana kummassakin ryhmässä.

Ilmoittautuminen 
- Perjantain ryhmä https://www.suomisport.fi/events/36171bc6-847f-4c7d-adb3-ebe6a486d555

- Ilmoittautumiset vain Suomisportin kautta. Ilmoittautuminen on sitova.

Harrastusmaksut
Harrastusmaksu on 75 € / lapsi / 8vkon jakso. Maksu pitää sisällään yhden harjoituskerran / vko omassa ryhmässä sekä seuran jäsenmaksun.    

Muuta
Seuramme jäsenhallinta on Suomisport-palvelun alla. Täytäthän ilmoittautumisen yhteydessä harrastajan tiedot seuran jäsenrekisteriin Nallepaini-jäsenluokkaan. Jos olet(te) jo seuran jäsen, kirjaamista ei tarvitse tehdä uudelleen.

Ohjeet Sporttitilin luomiseen 

https://www.youtube.com/watch?v=r4UScEULX10 

Jäsenluokka | Nallepaini
https://seurat.suomisport.fi/invite/947cb1be-eae4-4188-bf25-fad98a9359b4


Jos tuntuu siltä, että nallepaini alkaa käydä lapsellenne liian helpoksi tai ikä alkaa lähestyä 6-vuotta, niin kannattaa tulla kokeilemaan painin alkeita Aloittelijoiden ryhmään. Aloittelijoiden ryhmässä vanhempi voi osallistua tarpeen mukaan harjoituksiin. Muut harjoitusaikataulut löydät täältä.

Otathan myös seuran sosiaalisen median kanavat seurantaan! FB: @vantaansampo / IG: @vantaansampo
 

Kausimaksut

Kausimaksu 150e (n.6kk)
Kannatusmaksu 50e

Ilmoittaudu mukaan!

Syyskausi käynnistyy 1.8.2023. Uudet harrastajat ovat tervetulleita Vantaan Sampon iloiseen painiperheeseen. Katso tarkemmat ilmoittautumisohjeet täältä. Mukaan tarvitset urheiluvaatteet, paini- tai sisäkengät, juomapullon sekä reipasta mieltä! Kausimaksu on alle 10-vuotiailta erittäin maltillinen 150 € / kausi. 

 

Vantaan Sampo Ry, Rajatorpantie 27, 00390 Vantaa
Copyright © 2023 Vantaan Sampo Ry

Sivun suunnittelu ja toteutus Isoweli