Vantaan Sampo Ry

Voittavaa seuraa vuodesta 1979

Harjoituksissa harjoitellaan ja kilpailuissa mitataan sen hetkinen osaaminen. Sen jälkeen palataan harjoittelemaan ja korjaamaan kilpailuissa havaittuja puutteita. Aktiivinen kilpailutoiminta on koko painin ydin. Painin harrastaminen sekä lajissa kilpailu edellyttää Suomen Painiliiton myöntämää painilisenssiä ja voimassaolevaa vakuutusta. Lisenssit on hankittavissa vakuutuksellisina tai ilman vakuutusta. Pidä huolta, että lapsesi ja/tai itsesi vakuutukset ja lisenssit ovat ajantasalla. Seura suosittelee hankkimaan suoraan kilpailulisenssin. Lisenssi hankitaan ja maksetaan Suomisport palvelussa. Painliiton sivuilta näet lisenssien hinnat sekä ohjeet niiden hankkimisesta.

Kilpailutoiminta yleisesti:

Kansalliset painikilpailut ovat yksipäiväisiä tapahtumia, jotka aloitetaan punnituksella noin klo 09-10. Varsinaiset kilpailut alkavat yleensä puolelta päivin ja kilpailut päättyvät klo 18.00 mennessä. Kilpailuihin osallistuvalla painijalla tulee olla kahdet painitrikoot (sininen ja punainen kulma) sekä seuran virallinen edustusasu, joka on minissään t-paita. Seuran varusteita voi tilata verkkokaupasta suoraan kotiin tai ostaa käytettynä muilta harrastajilta.

Aloitteleville Painikoululaisille ja Nassikoille suunnatut alueelliset kilpailut mm. Tähtipainit ja Symppis-painit ovat lyhyempiä tilaisuuksia, joissa ei tarvita vielä virallisia painivarusteita. Näissä kilpailuissa tehdään tason mukaisia sarjoja ja jokainen osallistuja palkitaan. Aloittelijoiden kilpailut kestävät 1-4 tuntia ja niillä rakennetaan tarvittava kisarutiini ennen varsinaisiin kilpailuhin osallistumista. Valmentaja(t) ovat paikalla kilpailuissa valmentamassa, huoltajina sekä seuraamassa painijoiden kehitystä.

Tähti- ja Symppis-paineihin ilmoittaudutaan itse ja osallistumismaksu maksetaan itse kisapaikalla. Kansallisiin kilpailuihin ilmoittautumisesta vastaa seura. Kauden pääkilpailut nimetään aina kisakalenteriin. Seura maksaa osallistumismaksun, mutta valmentajat päättävät osallistujat kisoihin. Seura maksaa osallistumismaksun myös valmistaviin kilpailuihin. Omakustanteisesti saa kilpailla seuran kilpailukalenterin ulkopuolisissa kilpailuissa. Tällöin myös ilmoittautumien ja osallistumaksu maksetaan itse.

SYMPPISPAINIT SYYSKAUSI 2025

SYMPPISPAINIT SYKSY 2025

TÄHTIPAINIT SYYSKAUSI 2025

Pe 12.9.2025 URHEA Mäkelänkatu 47 Ilmoittautuminen päättyy ke 10.9. klo 20.00 mennessä
Pe 10.10.2025 URHEA, Mäkelänkatu 47, Ilmoittautuminen päättyy ke 8.10 klo 20.00 mennessä
Pe 7.11.2025 URHEA, Mäkelänkatu 47, Ilmoittautuminen päättyy ke 5.11. klo 20.00 mennessä
Pe 5.12.2025 URHEA, Mäkelänkatu 47, Ilmoittautuminen päättyy ke 3.5. klo 20.00 mennessä

Lue lisätiedot ja hoida ilmoittautumiset Tähtipainien omilta sivuita.

KANSALLISET JA KANSAINVÄLISET KILPAILUT SYYSKAUDELLE 2025

Kilpailukutsut jaetaan lähempänä kilpailua seuran whatsapp-ryhmiin ja joukkueen kerääminen toteutetaan siellä. Yleensä joukkue on kerätty viikkoa ennen kilpailua. Seuran oman kilpailukalenterin ulkopuolisiin kilpailuihin ilmoittautuminen ja osallistuminen maksetaan itse. Syyskauden jokaiselle kuukaudelle on valittu vähintään yksi pääkilpailu, joihin valmentajat valitsevat ne painijat jotka voivat osallistua kyseiseen kilpailuun. Valmistaviin kilpailuihin voi osallistua, jos on kilpailulisenssi.

Pääkilpailu = Valmentajat määrittävät joukkueen ketkä painijat saavat osallistua kyseiseen kilpailuun. Kilpailuun asetetaan vastuuvalmentaja ja -huoltaja. Seura maksaa painijoiden osallistumismaksun, muut kulut painijat maksavat lähtökohtaisesti itse.

Valmistava kilpailu = Kilpailuun osallistuva painija kertoo osallistumishalukkuudestaan ja seura ilmoittaa joukkueen kootusti sekä maksaa painijoiden osallistumismaksun. Paikalla olevat aktiiviset seuratoimijat vastaavat valmentamisesta ja huoltamisesta. Muut kilpailuista aiheutuvat kustannukset maksetaan itse.

Omakustanne = Ilmoittautuminen ja kustannukset hoidetaan itsenäisesti. 

Tämän kilpailukalenterin ulkopuolisiin kilpailuihin ilmoittaudutaan itsenäisesti ja osallistumismaksu maksetaan itse.

2.8. Ikäkausikilpailut Alueleirin yhteydessä, Pajulahti (Omakustanne)

9.8. Avoimet Rantapainin SM-kilpailut, Helsinki (Omakustanne)

6.9. Kalle Mäkinen NSC, Turku (Pääkilpailu)

27.9. Nuorisoturnaus, Ilmajoki (Valmistava kilpailu)

3.-5.10. Pohjoismainen Nuorisoturnaus, Turku (Kutsuvieraskilpailu)

4.10. Finlandia Freestyle Cup, Hyvinkää (Valmistava kilpailu)

11.10. Lohipainit NSC, Kotka (Pääkilpailu)

25.10. Koululiikuntaliiton Suomenmestaruuskilpailut (vp), Järvenpää (Pääkilpailu)

8.11. Itä-Suomen Aluemestaruuskilpailu, Simpele (Valmistava kilpailu)

15.11. U17 & SEN VP-SM-kilpailut, Janakkala (Pääkilpailu)

22.11. Tampere Cup NSC, Tampere (Pääkilpailu)

29.11. Arvo Haavisto -turnaus UWW, Ilmajoki (Pääkilpailu)

12.12. Helsinki Open, Helsinki (Pääkilpailu)

 

SYYSKAUDEN 2025 KILPAILUT ULKOMAILLA

17.-19.10.2025 Georg Lurich -turnaus, Rakvere (Pääkilpailu)

31.10-2.11.2025 Mälarcupen, Västerås Ruotsi (Omakustanne)

LISENSSIT

Painia harrastavalla tulee olla voimassaoleva Painiliiton lisenssi. Aloitteleva harrastaja voi hankkia harrastajalisenssin, mutta seura suosittelee hankkimaan suoraan kilpailulisenssin. Lisenssin ostamisen yhteydessä tapaturmavakuutuksen hankkiminen on vaivatonta sekä edullista. Yleensä kilpailuihin osallistumisen ehtona on myös voimassaoleva kilpailulisenssi, joten painin täysimääräinen harrastaminen vaatii sitä. Vuoden 2025 lisenssit on hankittavissa SuomiSportista. Tarvittavat tiedot lisensseistä löydät Painiliiton sivuilta: https://www.painiliitto.fi/lisenssit-2025/

SUOMALAISEN PAININ, PAINISEUROJEN JA PAINILIITON ELINVOIMAISUUDEN KANNALTA ON VÄLTTÖMÄTÖNTÄ, ETTÄ KAIKKI SEURATOIMINNASSA MUKANA OLEVAT HARRASTAJAT, KILPAILIJAT, VALMENTAJAT, TUOMARIT, OTTELUJÄRJESTÄJÄT, OHJAAJAT JA MUUT SEURATOIMIJAT REKISTERÖITYVÄT LISENSSIJÄRJESTELMÄÄN.

Ilmoittaudu mukaan!

Syyskausi starttaa 11.8.2025 . Uudet harrastajat ovat tervetulleita Vantaan Sammon iloiseen painiperheeseen. Katso tarkemmat ilmoittautumisohjeet täältä. Ryhmiin voi ilmoittauttua 1.7.2025 alkaen. Mukaan tarvitset urheiluvaatteet, paini- tai sisäkengät, juomapullon sekä reipasta mieltä! Kausimaksu on alle 10-vuotiailta erittäin maltillinen 160 € / kausi. Nähdään molskilla!

 

Vantaan Sampo Ry, Rajatorpantie 27, 00390 Vantaa
Copyright © 2025 Vantaan Sampo Ry

Sivun suunnittelu ja toteutus Isoweli